Kieli teoksessa

No niin nyt on vihdoin koko luku-urakka suoritettu ja Aleksis Kiven teos Seitsemän Veljestä luettu. Vielä koskaan ennen en ole jaksanut koko kirjaa täysin läpi lukea, mutta nyt lukiossa sen vihdoin tein. Onhan se yleissivistävää tietää, mitä ensimmäisessä suomenkielisessä romaanissa on tapahtunut. Tehtävänäni oli tarkastella teoksen kieltä.

Seitsemän Veljestä ilmestyi vuonna 1870 ja myös kieli on sen mukaista. Jollakin tapaa vanhahtavaa. Esimerkiksi loppu i joissain sanoissa pisti silmään. Sanasta pulska oli väännetty pulski ja luokse taas kääntyi luoksiksi. Omituiset virkerakenteet ovat myös osa teosta. Ne tosin tekevät tekstistä hieman vaikealukuista ja ehkä jopa pitkäveteistäkin. Vaikka teoksessa tapahtuu paljon ja veljekset ajautuvat mitä erilaisimpiin koetuksiin, tuntuvat tapahtumat kuitenkin toisinaan pitkäveteisiltä juuri kielen vuoksi. Luulen itse sen johtuvan siitä, että lähes kaikki tapahtumat kuvataan veljesten vuoropuhelun kautta. Kiven voisi sanoa luoneen täysin omanlaisensa tyylin, jossa eri kerrontamuodot vaihtelevat ja välillä lauseiden virkerakenteet muistuttavat jopa raamatullisia lauseita. Olo olikin toisinaan aivan kuin Raamattua lukiessa. Jokaisella veljeksellä oli kuitenkin omanlaisensa puhetyyli ja se teki teoksesta vaihtelevasti
mielenkiintoisemman.

Niinkuin jo mainitsinkin teoksessa oli paljon vuoropuhelua ja varsinaista kerrontaa ei juuri ollenkaan. Koko romaani koostuu suurimmaksi osaksi veljesten keskustelusta ja tapahtumien kuvailu näiden keskustelujen kautta. Vain muutamissa kohdissa hypätään sellaisiin asioihin, joista veljekset eivät tiedä tai joissa he eivät ole mukana. Esimerkiksi, kun sauna yöllä palaa, veljekset huomaavat sen vasta aamulla. Muutoin veljekset ovat lähes jatkuvasti mukana tapahtumissa tai muistelevat omia nuoruusvuosiaan ja aikaisempia tapahtumia. Kertojan voisi siis sanoa olevan kaikkitietävä, joka näkee asioita myös veljesten elämän ulkopuolelta, mutta seuraa lähinnä heidän elämäänsä. Omalla tavalla jäi harmittamaan, että veljesten mielen maailmaa ei vuoropuhelun takia juurikaan pysty seuraamaan, vain tekemään tulkintoja heidän luonteistaan. Ketään veljeksistä ei tarkastella yksilöinä eikä heidän ajatuksistaan oikein pääse perille.

Teoksen lauluista, ruonoista ja riimittelyistä saisi myös aivan oman tarkastelun kohteen, sillä niitä oli paljon. Myös satuja ja vertauksia oli jonkin verran. Erityisesti Aapon kertomukset jäivät mieleen. Myös kiroaminen oli aivan omaa luokkaansa. Ainakin vanhimman veljen Juhanin suusta pääsi sammakoita yksi jos toinenkin. Kiroaminen oli kuitenkin erilaista kuin nykypäivänä ja muun muassa "istu ja pala" tuli useassa kohdassa esille. Veljesten uhoamisessa käytetyt ilmaisut olivat myös mielenkiintoinen tarkastelun kohde, kuten "kyllä minä sinun opetan" ja yleisestikin tunnettu lausahdus"kohta heilahtaa Jussin pussi!".

Teos sai aikanaan paljon kritiikkiä. August Ahlqvist ehkä suurimpana kritisoijana. Teosta kuvattiin liian kansanomaiseksi ja kritiikki kohdistui erityisesti kieleen. Tosiasiassa teos on vain realistinen kuvaus ja kuvaa myös tavallisen maalaisen elämää juuri sellaisena, kuin se on. Tätä ei kuitenkaan vielä teoksen julkaisemisen aikaan hyväksytty, vaan nkemys kansasta oli lähinnä vahvasti romantisoitua.